Sir Mr' Taf – Pieksämäen henkinen mysteeri osa I

        

                                              

Sir Mr' Taf

Tämänkertaisessa Eliitin Musiikin artikkelissa on käsittelyssä yksi Suomen eliitin musiikkikentän tarkimmin varjoissa pysyneistä artisteista. Kyseessä on Sir Mr' Taf (muita kirjoitusasuja Sir Mr. Taf ja Sir mr Taf) eli maallikkonimeltään Tarmo Antero Frilander, Pieksämäen mystinen eksentrikko. Julkaisutoiminnan huikealla Putki päällä -sinkulla jo 1990 aloittanut Sir Mr' Taf on pääasiallisesti pysynyt koko uransa ajan poissa suuren yleisön valokeilasta. Voitaisiin väittää, että Taf on hyvin tunnettu ainoastaan päämajassaan Pieksämäellä, jossa sielläkin hänen eksentrinen persoonallisuutensa on monesti noussut avant-gardistisuudessaan hankalasti lähestyttävää musiikkituotantoa tärkeämmäksi.

Näistä syistä johtuen Sir Mr' Tafin musiikki on ajatunut pitkälti marginaaliin vain pienen tiedostavan eliitin palvonnan kohteeksi. Niin paljon kuin me Eliitin Musiikissa arvostammekin musiikillisia kultteja on Taf artistina sen verran vakuuttava, että on korkea aika hälventää edes hieman hänen musiikkinsa yllä vellovia hämyisiä varjoja. Seuraavassa artikkelissa pureudumme Sir Mr' Tafin musiikilliseen tuotantoon kuin Ouroboros häntäänsä kulkien läpi koko sen julkaisuhistorian aloittaen aivan alusta päättäen matkamme lopulta tämänhetkiseen nykyisyyteemme. Tämän matkan aikana koetetaan maalata kuvaa Sir Mr' Tafista artistina ja ihmisenä koko hänen khimeirallisessa monimuotoisuudessaan käyttäen hyväksi niitä vähäisiä lähteitä ja tiedonpätkiä joita on saatavilla. Artikkelin selkärankana toimii Sir Mr' Tafin julkaisuhistoria, jonka ympärille luomme historisistisen Taf-narratiivin ja jota laajennamme tekstianalyyttisillä huomioilla sekä tietenkin itse musiikilla.

Johdatus Taf-o-logiaan:

Yksi ensimmäisistä haasteista, joka tämän artikkelin kirjoittamista kohtasi oli ”miten muodostaa kokonaiskuva Sir Mr' Tafin tuotannosta?” Vaikka internet-aika on tehnyt Tafin musiikkiin tutustumisen helpoksi en missään tapauksessa halunnut kirjoittaa pelkkää hajanaisten youtube-pätkien kommentaaria. Tarkoituksenani oli tehdä Eliitin arvoista työtä päämääränä laaja ja kattava artikkeli Tafin musiikista kokonaisuutena eikä minään youtube-soittolistana. Tämä johti itseni matkalle pitkään ja monimutkaiseen selvitystyöhön, jossa erinäisiä lähteitä käyttäen koetettiin lopulta rekonstruoida koherentti kuva Sir Mr' Tafin diskografiasta kokonaisuudessaan.

Koska Tafilla ei ole virallisia kotisivuja lähteinä julkaisuihin toimivat alunperin ensisijaisesti Suomen äänitearkiston tietokanta ja discogsin  Sir Mr' Taf -sivut. Näissä molemmissa oli kuitenkin se ongelma, että ne olivat vajavaisia. Vaikka Tafin tuotanto pohajutuukin enemmän laatuun kuin määrään oli helppo huomata edellämainittujen lähteiden tietojen puutteellisuus. Esimerkiksi historiallis-didaktista maaseuturomantiikkaa edustava Ristiina-kappale ja tämän remix -versio puuttuivat molemmista. Suomen äänitearkiston tapauksessa syy oli selkeä. Se kattaa ainoastaan suomalaiset äänitteet välillä 1901-1999 ja näin ollen esimerkiksi vasta 2001 levytetty Ristiina-CD ei enää löydy arkistosta. Discogs puolestaan tunnistaa ainoastaan Sir Mr' Tafin kolme ensimmäistä vinyylisingleä eli vain suurimman osan artistin 1990-luvulla julkaistusta tuotannosta. (Tafin muutkin julkaisut ovat sivulla ilmeisesti submission pending -tilassa joten toivottavasti tilanne korjautuu mahdollisimman pian).

Tämä tarkoitti sitä, että oli joko löydettävä uusia lähteitä diskografian selvittämiseksi tai hyväksyttävä puutteellinen tieto tekstin lehtökohdaksi. Yksi epätoivoisimmista yrityksistä oli muodostaa lista kaikista internetissä pyörivistä Taf-kappaleista ja katsoa muodostavatko ne jonkin näköisiä temaattisia tai äänimaailmallisia kokonaisuuksia jonka kautta niitä olisi voinut alkaa luokittelemaan. Silti, kun vähiten sitä odotin tuli itse Sir Mr' Taf epäsuorasti apuun. Sattumalta törmäsin nimittäin kuvamateriaaliin joka dokumentoi artistin itsensä Jyväskylään pystyttämän Sir Mr' Taf -infopisteen vuodelta 2008. Tämä pienimuotoinen ulkoilma-info suorastaan pursui hyödyllistä tietoa mukaanluettuna kokonainen Taf-diskografia.

Kohti Taf-taivasta

Death is the Martyr of Sir Mr' Taf -info

Näistä kuvista saamme selville, että Sir Mr' Tafin tuotanto artistin itsensä mukaan kokonaisuudessaan vuosilta 1990-2005 on:

- 1990 – Putki päällä 7”
- 1991 – Hyppiä Ikä Kaikki (HIK) 7”
- 1992 – Yön kiitäjät 7”
- 1995 – Nuotiolla CD
- 2001 – Ristiina CD
- 2002 – Poltetaan kynttilää CD
- 2005 – Hyppiä Ikä Kaikki -remix CD

Tästä saamme varsin jäntevän perusrakenteen Tafin tuotannon erittelyyn. Käyttämällä muita lähdemateriaaleja pystymme lisäksi vielä varsinaisessa analyysissämme tarkentamaan julkaisujen sisältöä. Kuten listauksesta voimme huomata on julkaistun musiikin kokonaismäärä varsin pieni, erityisesti kun otamme huomioon, että myös CD-julkaisut ovat mitaltaan yleensä vain kahden tai kolmen kappaleen singlejä. Sir Mr' Tafin musiikissa laatu kuitenkin korvaa runsain mitoin määrää, vaikkakin uusi Taf-materiaali olisi aina tervetullutta. Tätä ei kuitenkaan luultavasti ole tulevaisuudessakaan tulossa myöhemmin artikkelissa esiintyvistä syistä johtuen.

Tulee myös esittää vielä huomio, että infopisteessä esitelty diskografia päättyy vuoteen 2005 eli hetkeen jolloin Taf julkaisi Hyppiä Ikä Kaikki -remix CD:n sekä nimikkokappaletta tukevan ja kulttimainetta nauttivan Hyppiä Ikä Kaikki -musiikkivideon. On kuitenkin todennäköistä, että Taf on tästä eteenpäin keskittynyt urallaan lähinnä keikkailuun (joitain esimerkkejä tästä on nähtävillä esimerkiksi youtubesta) sillä mitään tietoa vuoden 2005 jälkeisistä julkaisuista ei ole löydettävissä. Se mitä julkaisematonta materiaalia Sir Mr' Tafin henkilökohtaiset arkistot pitävät sisällään on mysteeri vailla vastausta. On esimerkiksi liikkunut huhua, että Taf olisi aikoinaan tehnyt oman versionsa Pet Shop Boysin It's a Sin -hitistä ”Hitsataan” nimellä. Voimme vain toivoa, että Taf vielä jonain päivänä intoutuu tuomaan julkisuuteen mahdollisia arkistojensa aarteita. 

1990 – 1995: Early Days / Vinyl Years

Kuten monien artistien kohdalla ovat uran varhaisvuodet niitä aikoja joiden yllä mysteerien verhot painavat raskaimmin. Tafin kohdalla tilanne on juuri tällainen vaikkakin koko artistin uraa leimaa hämärässä ja marginaalissa toimiminen. Tästä huolimatta olemme pystyneet keräämään tarpeeksi materiaalia, voidaksemme rakentaa jonkinlaisen kuvan näistä uran ensiaskelista, joita leimaa jo kaikki Sir Mr' Tafin musiikille ominaiset elementit: monipuolinen, mutta tinkimätön musiikillinen ilmaisu, omaperäiset aiheet, monikerroksiset lyriikat ja nonkonformistiset laulumelodiat.

Tämä viiden vuoden periodi oli julkaisutahdiltaan Tafin kiihkeintä aikaa. Kolmen vuoden aikana 1990-1992 julkaistiin kolme singleä, jotka sisälsivät Tafin musiikillisen korpuksen keskeisimpiä hittejä kuten rokkaavat nimikkobiisit Putki Päällä ja Yön kiitäjät sekä Hyppiä Ikä Kaikki -sinkun b-puolelle sisällytetyn esoteerisiakin sävyjä sisältävän balladin Henkinen ruusu. Tämä hektinen varhaisvaihe päättyy mielestäni luonnollisesti vuoden 1995 Nuotiolla -julkaisuun. Se merkitsee Sir Mr' Tafin siirtymistä vinyylistä CD-formaattiin ja aloittaa kuuden vuoden hiljaisuuden ääniterintamalle, joka tulisi katkeamaan vasta vuosituhannen vaihteen jälkeisellä Ristiina -CD:llä.

Kattavaa dataa artistin toimista tältä ajalta ei ole saatavilla, mutta tiedämme Sir Mr' Tafin olleen julkaisutoiminnan lisäksi aktiivinen myös keikkarintamalla. Itseasiassa toisin kuin 2000 -luvulla sooloesityksistä tunnetuksi tullut Taf teki soolokeikan sijaan (tai mahdollisesti niiden lisäksi) esiintymisiä kokonaisena yhtyeenä Misteart-nimen alla. Nimi on Timo Vuorion mukaan anagrammi antiikin Kreikan metsästyksen jumalatar Artemiksesta (selitys ei ole täysin pätevä, koska Misteart ei ole suora anakronismi sanasta Artemis ylimääräisen t-kirjaimen takia). Tällainen sanoilla leikkiminen on Tafille yleensäkin tyypillistä, mutta tässä yhteydessä se leimaa hänen ymmärrystään antiikin ikuisesta tradiosta. Kuten tiedämme juuri eliitin musiikille on tyypillistä piilottaa tällaisia referenssejä tiedostavan yleisön iloksi.

Misteart debytoi keikkalavoilla 1994 ja kokoonpanossa vaikuttivat Sir Mr' Tafin lisäksi Sir Mr Vuo, Sir Mr Hei, Sir Mr Huh ja Sir Mr Tak. Pseudonyymien takana on ainakin Worms, Penis Surprise ja Mustatulppaani yhtyeissä soittaneet Timo Vuorio ja Veli-Matti Pesonen*. Tiedetään, että jo ennen Misteartin perustamistakin oli ollut kyllä yrityksiä kasata yhtyettä Sir Mr' Tafin ympärille. Nämä kokeilut alkoivat jo Sir Mr' Tafin uran varhaisvuosina 1991. Kuitenkin vasta Misteartissa onnistuttiin luomaan esiintymiskelpoinen ja toimiva kokoonpano. Tafin johtamasta yhtyeestä ei ole jäänyt paljoakaan jälkiä, mutta tiedossa on ainakin menestyksekkäät keikat muunmuassa Yläkaupungin Yössä 1995 ja Läsnä-Rockissa 1996 (.Lähde mm.)

Siitä milloin yhtye varsinaisesti lopulta hajosi ei ole tietoa, mutta ainakin vielä vuoden 1996 kesästä löytyy mielenkiintoinen yhtyettä koskeva tarina. Timo Vuorio kertoo miten rumpali Veli-Matti Pesonen ei aikatauluongelmien takia pystynyt osallistumaan keikalle ja yhtye päätti tästä johtuen äänittää keikan rumpuraidan etukäteen erikseen kuvaamalla sen videokameralla. Tämä tallenne esitettiin sitten television kautta varsinaisella keikalla toimien samalla rumpujen taustanauhana. (koko tarina).

*Korjauksena tähän: Sen verran pitää korjata että minä en ollut Misteartin varsinainen rumpali, Vesa Takkinen oli. Minä soitin kahdella keikalla hänen tuuraajanaan ja keikat olivat Pieksämäen Läsnä-Rockeissa 1995 ja 1996
    -Veli-Matti Pesonen (linkki).

Bänditoiminnan lisäksi meidän tulee kuitenkin kiinnittää huomiomme itse Sir Mr' Tafin varsinaiseen julkaistuun katalogiin tältä periodilta: 

Putki päällä 7"

Yön Kiitäjät 7" - etukansi

Yön Kiitäjät 7" -takakansi

Hyppiä Ikä Kaikki 7" -tässä on paras kuva jonka onnistuin löytämään

Kuten edellä jo mainittiin muodostaa varhaiskauden ja samalla koko Tafin tuotannon keskiön vuosina 1990-1992 julkaistu single-trilogia Putki Päällä, Hyppiä Ikä Kaikki ja Yön Kiitäjät. Nämä kaikki ovat omakustanteina julkaistuja vinyylisinkkuja, joista ainakin Yön Kiitäjät sisältää Sir Mr' Tafin itsensä maalaaman kansitaiteen. Singlejen varsinaisista painosmääristä ei ole tietoa, mutta oletettavaa on, että ne ovat olleet varsin pieniä. Niistä onkin tullut Taf-fanien keskuudessa erittäin haluttuja keräilyharvinaisuuksia, joita ei liiemmin markkinoilla liiku. Ne kaipaisivat, kuten koko Sir Mr' Tafin tuotanto muutenkin, kipeästi uudelleenjulkaisua.

Tässä on listattu singlejen sisältämät kappaleet kokonaisuudessaan. Lukuunottamatta Hyppiä Ikä Kaikki-biisin originaalia versiota ne löytyvät kaikki myös kuunneltavaksi youtubesta. Kuuntelunautintoa helpottaakseni olen linkittänyt kaikki kappaleet suoraan tähän.

Putki Päällä -1990 (levykoodi FRI-1): Putki Päällä  / Niinpä Tietysti (Putki Päällä 2)
Hyppiä Ikä Kaikki – 1991: Hyppiä Ikä Kaikki / Henkinen Ruusu
Yön Kiitäjät – 1992 (levykoodi TAFSLE 3): Yön Kiitäjät / Miks' Eräillä Ei Oo Tapoja

Vaikka Sir Mr' Tafin musiikki puhuu itsessään niin vahvaa kieltä, ettei sen paikkaa Eliitin Musiikkina tarvitse varsinaisesti perustella. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin erityisesti kappaleiden sanoituksellisella puolella. Vaikka itse nautinkin Tafin musiikin oudosta sekoituksesta jossa hittivetoinen synapop kietoutuu trip-hop biitteihin, psykedeliaan ja puhtaaseen avant-gardeen, ovat juuri hänen sanoituksensa se elementti, jonka henkilökohtaisesti nostaisin valokeilaan. Tämä on relevanttia myös siksi, että Eliitin Musiikissahan juuri sanoitukset näyttelevät monesti paljon keskeisempää roolia kuin mitä plebeijitason populaariroskassa ollaan totuttu odottomaan. Osoittaakseni erinäisiä huomioita Taf-lyriikasta olen valinnut pohjatekstiksi alkuperäisin single-trilogian kolmannen osan nimikkokappaleen Yön Kiitäjät tekstin. Se on tässä litteroituna kokonaisuudessaan:Yön Kiitäjät:

Nähden ikkunasta kun aurinko laskee länteen

On saapuva aika mustissaan

Se läsnä vain ajassa tällä pallolla

Iltayö juu

Taivaalla täysikuu

Kun nyt vielä valvottaa

Talikoin(?) kansaa

Pitäisikö itkeä vai nauraa

Yön kiitäjät

Syyttä taikka syystä

Yössä siintävät

Yön kiitäjät

Sairaalan käytävissä

Ja kodissa lämpöisissä

Jalkeilla olevat unettomat

Rauhassa tai rauhatonna

Vailla unilahjoja tai unisatuja

(Puhuen):

"Yön kiitäjät

Syyttä taikka syystä

Yössä siintävät

hmmm

Valvokaa sillä ette tiedä hetkeä!"

Ulkona yön kiitäjät,

poissa hyvät

olona paras, paras on

Varovat jonotellen viihteelle

Kantapaikkaan sisälle

Kanssa veljien

Siskojen

Ehkä mieli solmussa

Tai tukka putkella

Kammattuna

Alla katuvalojen

Yön kiitäjät

Syyttä taikka syystä

Yössä siintävät

Yön kiitäjät

Kulkuneuvoissa

Autoissa, rekoissa

Ja niiden valokiilat

Ne yötä halkaisee

Maalla tai kaupungissa

Kun ne eespäin menee

Alla tähtitaivaan

(Puhuen):

Mitäs me pienet hämärän kulkijat

Hodari huulilla ja kiskalla kuhina

Tänä yönä Donnat

Meluiset (?) herrat

Pannaan tuulemaan

Syistä tarinaa

Ja romantiikkaa

Ja aika kyllä taasen

Sai voiton

Kutsuvi sänkyyn

Alkaa unettaa

Silloin omatunto on

Paras päänalunen

Kun alkaa unettaa

Alkaa unettaa

Unettaa...

* (?) tarkoittavat kohtia joissa en ole aivan varma transkription tarkkuudesta. Kaikki muut mahdolliset virheet tekstissä ovat tietysti myös omiani.

Yön Kiitäjät -runon rikkaus on niin suuri, että on hankala edes valita lähtökohtaa mistä alkaa sitä purkamaan. Koska teksti on varsin monitulkintainen ja täynnä yllättäviä alluusioita tuntuu väärältä alkaa suoraan käsittelemään runon aihetta ja teemaa. Sen sijaan aloitan kontekstoimalla tekstin suomalaisen runouden kenttään, erityisesti suomalaiseen modernismiin jota Tafkin edustaa. Runoa on miellyttävämpi lukea ja helpompi ymmärtää tätä kontekstia ja tyylikauden konventioita vasten.

Huolimatta tietyistä loppusoinnullisuuksista ja toistuvista rakenteista on Yön Kiitäjät selkeästi mitaton runo, jolle ei ole löydettävissä koherenttia metristä kaavaa. Se on sirpaleinen, kuvastoltaan suurelta osin sosialisoitu tai arkipäiväinen ja puhujapositioltaan vieraantunut teksti. Näin ollen se liittyy tiiviisti Suomen 1960-luvun modernismin ”epäpuhtaaseen runouteen,” jonka keskeisin edustaja on tietysti The Poet of Finland, Eliitin Väinämöinen re-incarnated, Pentti Saarikoski. Tämä perioditarkennus 60-lukuun on hyvä tehdä heti alkuun, sillä Yön Kiitäjillä on varsin vähän tekemistä 1950-luvun varhaisen oppineen modernismin kanssa, jota edustivat akateemisesti sivistyneet runoilijat kuten Paavo Haavikko ja Eeva-Liisa Manner. Heiltä runoon on periytynyt ehkä korkeintaan tietty omalaatuinen subjektiivinen tajunnanvirtaisuus, mutta väittäisin että yhdistettynä Sir Mr' Tafin tapaan käyttää kieltä tässäkin on enemmän Lauri Viitaa kuin Haavikkoa tai Mannerta.

Lukijan haastaminen subjektiivisella otteella kieleen onkin Taf-lyriikan keskeinen elementti. Tämä näkyy esimerkiksi tavasta, jolla yön kiitäjät -termiä käsitellään. Yön kiitäjiä käsitellään samalla tavoin kuin still-kuvaa neuvostoajan montaasielokuvissa. Käyttäen Lev Kuleshovin teoretisoimaa montaasiefektiä, jossa yksi pysyvä kuva, tässä tapauksessa yön kiitäjät, rinnastetaan erilaisiin tilanteisiin saaden lukija mielessään muodostamaan useita eri merkityksiä samalle pysyvälle kuvalle. Yön kiitäjät rinnastuu runossa muunmuassa sairaalan käytäviin, koteihin, kulkuneuvoihin ja ajovaloihin. Se toimii siis kasaavana kollektiivisena terminä kaikelle erilaiselle runossa esiintyvälle yö-kuvastolle nousten selkeästi rajatusta kuvasta temaattisesti latautuneeksi, mutta varioivaksi merkitsijäksi.

Toinen keskeinen kielellinen elementti on Yön Kiitäjissä esiintyvä sanavalintojen täydellinen yllätyksellisyys. Jo runon leksikon laajuus suhteessa sen pituuteen näyttää, että sanojen toistuvuus on äärimmäisen vähäistä. Tästä johtuen lukija joutuu jatkuvasti olemaan varpaillaan pystyen odottamaan ainoastaan odottomatonta lukiessaan tekstiä eteenpäin. Tästä huolimatta Taf pystyy pitämään tekstinsä jollain tavoin koherenttina kokonaisuutena. Tätä koherenssia luo edellä mainittu rakenteellinen toisto esimerkiksi yön kiitäjissä, toisaalta runon yö-aiheen jatkuvuus joka muodostaa kronologisen kokonaisuuden auringonlaskusta nukahtamishetkeen ( Nähden ikkunasta kun aurinko laskee länteen...Alkaa unettaa /Unettaa)sekä ehkä mielenkiintoisimpina elementtinä pienet omaa logiikkaansa noudattavat kielelliset kuvakokonaisuudet, jotka luovat runoon omalaatuisen jatkuvan, virtaavan sävelen.

Viimeisimmästä huomiosta voidaan nostaa esimerkki säkeistöstä, jossa yössä kiitävät ihmiset ovat astumassa sisään kantapaikkaansa. Heidän olemustaan kuvataan näin:

Ehkä mieli solmussa

Tai tukka putkella

Kammattuna

Alla katuvalojen

Muutamalla rivillä tehdään tässä yllättävän paljon asioita. Ensinnäkin säkeet sisältävät huiman liikemomentin. Niissä liikutaan ihmisen sisäisestä mielentilasta (ehkä mieli solmussa) ulos katsomaan ihmisen ulkoista olemusta (tai tukka putkella/kammattuna) ja lopuksi vielä vieraannutetaan tarkastelijapositio etäämmälle, niin että tehdään selväksi hänen olevan tapahtumista irrallinen, ruumiiton katselija (alla katuvalojen). Huomattavaa on miten liike toteutetaan psyykkisestä fyysiseen käyttäen tukka putkella -ilmaisun kaksoisluonnetta sekä kiireen metaforana (psyykkinen), että aktuaalisena kampauksen tilana (fyysinen). Edeltävä säe joka käsittelee mielen tilaa linkittää luonnollisesti tukka putkella -ilmaisun sen metaforiseen tulkintaan, mutta seuraava kammattuna -säe kääntääkin tämän tulkinnan ylösalaisin ja liittääkin edeltävän säkeen sen fyysiseen merkitykseen.

Tämä on esimerkki Tafin omaperäisestä ymmärryksestä suomen kieleen, joka on täynnä jatkuvia yllätyksiä ja odottomia merkityskokonaisuuksia ja jotka jäävät helposti huomioimatta ilman lähempää tarkastelua. Tälläinen kielenkäsittely on erittäin tyypillistä modernismille. Sanat riisutaan merkityksistä tai ne pakotetaan odottamattiin rinnastuksiin jolloin lukijan projisoimat odotetut merkitykset tuhoutuvat palauttaen sanoille tietyn primaalin puhtauden. Kokemus on lukijasta riippuen paluu heideggerilaiseen daseiniin tai Camusin absurdiin. Samaa metodia ovat käyttäneet onnistuneesti lukuisat modernistit, ehkä tärkeimpänä Mallarmé. Eliitin retoriikkaa käyttääkseni Taf ”valitsee aina vasemman käden polun.” Tätä tulkintaa ei tule kuitenkaan ottaa aivan teistisessä mielessä, koska Tafin herra on Kristus, kuten monet sanoitukset (Hyppiä Ikä Kaikki, Poltetaan kynttilää) osoittavat.

Yhdistettynä Tafin tapaan käyttää uudissanoja soinnillisten kokonaisuuksien luomisessa tämä kielellinen omaperäisyys muistuttaa yhdistelmää Juice Leskistä ja Lauri Viitaa. Leskisen perintöä on toisaalta sanaston yksinkertaisuus (Tafilla sanasto on laaja, mutta varsin simppeli), suomen monimerkityksellisyyksien hyväksikäyttö sekä tietysti runojen ensisijainen muoto laululyriikkana eikä luettavana runoutena. Lauri Viitaan Sir Mr' Tafin yhdistää puolestaan omaperäinen käsitys kielestä, joka näyttää välillä mielettömältä, mutta jossa silti tuntuu olevan joku sisäinen logiikka. Se on jotain, joka todennäköisesti avautuu täysin ainoastaan kirjoittajalle itselleen.

Toivon, että tämä lyhyt analyysi Sir Mr' Tafin lyriikkaan avasi joitain ymmärryksen polkuja tämän Eliitin Muusikon lyyriseen omalaatuiseen. Myönnettävää on, että tekstit ovat haastavia, monesti rosoisia ja jopa naivistisia. Niissä on samanlaista siloittelematonta räminää ja kolistelua kuin Majakovskilla tai Ilpo Tiihosella. Sanataiteena niillä kuitenkin on oma yllättävä arvonsa.

Tämän Sir Mr' Tafin musiikillisen varhaisvaiheen päättää Nuotiolla -julkaisu (levynkannessa on nimenä Nuotiolla, Tuikkii Valo Maston x2, mutta koska Sir Mr' Tafin omassa infopisteessä levyn nimenä on vain Nuotiolla käytän tätä lyhyempää muotoa). Teos merkitsee siirtymää vinyylistä CD-formaattiin, jota Taf tulisi käyttämään koko lopun musiikillisen julkaisu-uransa ajan. Nuotiolla koostuu kolmesta kappaleesta. Nimikkobiisin lisäksi CD:llä on kaksi eri versiota Tuikkii Valo Maston -kappaleesta. Sininen kansitaide tukee julkaisun sisältöä koostuen kollaasista, johon on kuvattu yksinkertaiset graafiset kuvat nuotiosta ja kahdesta radiomastosta (toinen masto on on mahdollisesti tulkittava myös majakaksi, mutta ensimmäinen selitys on kappaleiden nimiä ajatellen loogisempi).



                     Nuotiolla-CD

Laadullisesti nimikkokappale Nuotiolla on yksi ehdottomia Taf-hittejä. Öisessä nuotioretkessä Otavan alla on lyyristä tenhoa ja musiikissa itsessään erinomaista draivia ja dramatiikkaa. Tämä on myös se kappale, jonka Taf esitti akustisesti televisioesiintymisessään Suomen Tyypit -ohjelmassa vuonna 2009. Tämä esitys todistaa kappaleen musiikillisen voiman. Se toimii ehkä jopa paremmin riisutussa mies ja kitara -muodossa kuin levyllä olevana sähköisenä versiona. Henkilökohtaisesti arvotan puolestaan Tuikkii Valo Maston Sir Mr' Tafin heikompaan kappalemateriaaliin, joka kalpenee nimikkokappaleen ja alkuperäisen single-trilogian rinnalla.

Kokonaisuudessaan Nuotiolla -CD:n sisältö on seuraava. Olen jälleen linkittänyt kaikki kappaleet suoraan tähän:

Nuotiolla CD – 1995: Nuotiolla / Tuikkii Valo Maston / Tuikkii Valo Maston II (remix 95)

Tähän päättyy Sir Mr' Tafin varhaiskauden esittely. Nuotiolla -CD:tä seurasi kuuden vuoden äänityshiljaisuus eikä näiltä vuosilta ole löytynyt muuta tietoa Sir Mr' Tafin toimista kuin huomio, että ainakin 1996 Taf oli vielä aktiivinen keikkarintamalla. Taf-artikkelin seuraavassa osassa lähdemme liikkeelle suoraan vuodesta 2001 jolloin hiljaiselo viimein päättyi purkautuen huikeaan Ristiina-julkaisuun. Siihen asti pidetään putki päällä! 

Mikko Alatalo - Maalaispojasta monumentaalishistorialliseksi bardiksi

    

Paljon on kirjoitetu Mikko Alatalon kotiseutu- ja siirtolaisromanttisesta tuotannosta. Sinilasisen poliitikkona ja nuoruudessaan huumeiden orjana kunnostautuneen muusikon imagon ja sanoitusten keskiössä on ollut maalaisuus, pienen ihmisen puolustaminen ja huumori. Tällä kombinaatiolla on tuotettu lukemattomia Syksyn sävel -hittejä ja vakiinnutettu paikka Suomen omana maalaispoikana.

Kuitenkin kautta aikain Mikko Alatalon tuotanto on ollut paljon tätä pintaa monipuolisempi kokonaisuus. Vähän talonpoikaiskliseitä raaputtamalla päästään käsiksi laulukenttään josta löytyy esimerkiksi synkkää ja barbaarista naturalismia (kuten kappale Mädäntynyt sydän), Death in June-henkistä fetisististä fasisti-estetiikkaa (esimerkiksi albumi III Tasavallan vieraana puhuu selkeää kieltä) sekä tämän artikkelin aiheena olevaa monumentaalishistoriallista rakkaudentunnustusta antiikin ja Euroopan ikuiselle traditiolle.

Demonstroidakseni Alatalon monumentaalishistoriallista tyylisuuntausta käytän pohjatekstinä vuoden 1999 albumilla Taksimiehen poika julkaistua kappaletta Hyasinttien aika. Kyseinen teksti sopii blogin henkeen mainiosti koska tarkoituksenamme on tuoda julki juuri tämänkaltaisten kappaleiden ja muusikoiden salaisuuksia ymmärtääksemme paremmin eliitin musiikkia. Hyasinttien ajan tapauksessa kyseessä on selkeä avainruno. Se näyttää päällepäin vain katuvan miehen melankoliselta muistelulta äidistään ja tarinalta puhujan kasvusta ymmärrykseen vanhempansa arvosta. Kuitenkin kun löydämme avaimen, tässä tapauksen käsitteen hyasintti historiallisen taustan, voimme nähdä tekstin aivan uudessa valossa ja alkaa purkamaan siitä paljastuvia monumentaalishistoriallisia tendenssejä.

Koska tämänkaltainen ylväs imperialismin henki on suomalaiselle iskelmämusiikille jossain määrin vierasta otan mukaan toisen samaa aihetta käsittelevän tekstin antamaan analyysille perspektiiviä. Komparatiivista näkökulmaa mukaantuomaan valikoitui tällä kertaa martial-industrial-jyrä Triariin ja apokalyptisten pornofolkkareiden Ordo Rosarius Equilibrion kollaboraatiokappale Roses 4 Rome (kappale). Molempien kappaleiden tekstit löytyvät kokonaisuudessaan alta: 

Hyasinteista ja symboliikasta:

Kuten aikaisemmin mainittiin on avain Mikko Alatalon tekstin ymmärtämiseen hyasintti. Yleisessä kielenkäytössähän hyasintti viittaa yleensä Suomessa hyvin tunnettuun violettiin koristekasviin, Hyacinthus orientalisiin. Koska kyseinen kasvi kukkii varhaiskeväästä voisi nopealla analyysillä dedusoida laulussa esiintyvän kasvin olevan vain heppoinen temporaalinen metafora , jolla määritetään laulun tapahtuma-aikaa. Tällainen matalan tason yksinkertaistava analyysi on kuitenkin juuri se virhe, miksi monet eliitin musiikin salaisuudet jäävät ainoastaan eliitin piiriin. Tulee huomata, että Alatalo on erityisesti ansainnut paikkansa eliitin musiikin artikkelissa. Voidaan nimittäin muistaa, että kyseinen artisti on yleensäkin tunnettu piilotelluista sympatioistaan hierarkisia valtastruktuureja kohtaan kuten esimerkiksi kappaleen ”Herraksi synnytään” kertosäe paljastaa:
Kaikki kansa on tasa-arvoista
mutta herraksi synnytään
senhän näkee koiran jo karvoista
herraksi synnytään
Kun elämän laivassa, maailman vaivassa köyhyyttä paetaan
muista hytit on varattu herroille, kansipaikkoja vain jaetaan

Kyseinen kappale on tavallista avoimempi vuodatus valtaeliitin Deus Vult-asemasta. Jopa niin avoin, että kyseinen kappale meinattiin vaarallisuutensa takia hyllyttää kokonaan. Tästä taustatuotannon varoivaisuudesta Alatalon sanoituksellista rohkeutta kohtaan kertoo esimerkiksi audiovoxin tuottajan Ilkka Vainion vastahakoisuus julkaista kyseistä kappaletta sisältävää samannimistä levyä: ”Sen verran hän kuitenkin arvosti Alataloa lauluntekijänä, että suostui pitkin hampain julkaisemaan kabareen lauluja nimellä "Herraksi synnytään."”(lähde). Alatalo on kuitenkin muuten urallaan karttanut näin vulgaareja ulostuloja lukuunottamatta tiettyjä III Tasavallan vieraana -henkisiä livetilanteita:

Mikon Heidegger-kauden livemeininkiä

Palataan kuitenkin varsinaiseen analyysiin ja avataan termi hyasintti koko sen historiallisessa laajuudessa. Hyasintti eli Hyakinthos (kreikaksi Ὑάκινθος) ei alkuperäiseltä merkitykseltään liity suoraan koristekasviin vaan viittaa antiikin kreikkalaisen kulttuurin mytologiseen sankariin ja valon, laulun ja selkeyden jumalan Apollon rakastajaan Hyakinthokseen. Hyakinthoksen myytti ulottuu aina mykeneläiselle kaudelle (1600-1100 eaa.), jolloin häntä palvottiin jumalana Amyklaissa. Tiivistettynä tämän sankarin myyttisen kertomuksen keskeinen osa on hänen traaginen rakkaussuhteensa Apolloon. Apollo ja Hyakinthos harjoittivat kiekonheittoa, kun Hyakinthokselle kateellinen länsituuli, Zefyros ohjasi kiekon radaltaan niin, että se tappoi kiekkoa (discus) tavoittelevan Hyakinthoksen. Murheen murtama Apollo kielsi Hadesta viemästä kuollutta rakastajaansa manalaan ja muutti hänen verensä kukaksi, hyasintiksi. Tästä myös seurasi nimen suhde tunnettuun koristekasviin. (On kuitenkin huomattava, että antiikintutkija Alf Henrikson spekuloi kasvinimen olevan mahdollisesti mytologista nimeä vanhempaa perua. (Henrikson, 1993, 923)) 

Hyakinthoksen myytti oli jossain määrin suosittu läpi antiikin periodin eläen mykeneläiseltä kaudelta aina Ovidiuksen kirjoituksiin Rooman ajalle. Erityinen painoarvo sillä oli spartalaisessa kulttuurissa, jossa vietettiin vuosittain kolmipäiväistä Hyakinthia-juhlaa (Ὑακίνθια). Tämän juhlan rakenne on säilynyt meille esimerkiksi Athenaioksen kuvaamana ja avaa hyvin Hyakinthoksen symbolisia ulottuvuuksia. Juhlien ensimmäinen päivä oli omistettu kuolleiden sankareiden suremiselle. Tällöin tunnelma oli harras, kuolleille uhrattiin ja tarjoilut olivat suoraviivaisen yksinkertaisia. Toinen päivä oli puolestaan jälleensyntymän juhla, jota väritti elämä ja riehakkuus. Nuoret lauloivat ja soittivat Apollon kunniaksi ja myös helooteilla (spartalaisten orjaluokka) oli oikeus osallistua juhlamenoihin. Kolmannen päivän palvontamenot eivät ole enää tunnettuja nykypäivänä, mutta ne pitivät todennäköisesti sisällään mysteerikulttien rituaaleja.

Voimme siis huomata, että hyasintti on merkityskentältään valtava verrattuna yksinkertaistavaan ajatteluun jota pelkkä kasvi/aika-metaforiikka edustaa. Se edustaa itseasiassa traagista rakkautta, kuolevaa sankaruutta ja jälleensyntymää. Koska Hyakinthoksen myytti ajallisesti ulottuu aina länsimaisen kulttuurin alkukehtoon, mykeneläisen kauden Kreikkaan, tulee meidän huomioida myös temporaalinen aspekti, ei kuitenkaan kukan kukkimismielessä keväänä, vaan monumentaalisessa merkityksessä jatkuvana kulttuurin ja tradition virtana. Nämä ovat niitä symbolisia elementtejä joita Mikko Alatalo omassa tekstissään hyödyntää.

Eräs tärkeä huomio mikä tulee tehdä on se, että Alatalon Hyakinthos-myytin käsittely antiikin kulttuurin kronotooppina nojaa selvästi roomalaiseen periodiin eikä myytin alkuperäiseen kreikkalaiseen aikaan. Tämä näkyy hänen maternalistisesta asemoitumisestaan antiikin traditiota kohtaan. Alatalo puhuttelee laulussa toistuvasti Äitiä, joka luonnollisesti viittaa Rooman äitiin eli rakkauden jumalatar Venukseen, Aeneaan, ja tätä kautta koko Rooman kansan ja Euroopan tradition synnyttäjään. Puhuttelussa on tietysti myös epäsuorempi ja abstraktimpi taso, jossa Venus eli äiti, toimii vain ikuisen tradition ja jatkuvuuden symbolina, jota myös Hyakinthos-myytin jälleensyntymä-symboliikka edustaa.

Alatalon maternalistinen valinta voi olla puhtaasti esteettinen tai on mahdollista, että hän on tutustunut Hyakinthoksen myyttiin alunperin juuri roomalaisista lähteistä kuten Ovidiuksen kautta. Toisaalta syitä voi olla muitakin. Esimerkiksi juuri Rooma murtuvana, mutta jälleensyntyvänä imperiumina on varsin tyypillinen ja otollinen lähtökohta monumentaalishistorialliselle musiikille ja tekstille. Juuri tästä lähtökohdasta johtuen saamme käyttöömme myös hyvän vertailupisteenTriariin ja ORE:n Roses 4 Rome kappaleen tekstistä. Seuraavaksi voisimmekin analysoida kappaleiden tyyliä ja paneutua syvemmin siihen mitä Hyasinttien aika itseasiassa sanoo eliitistä, Roomasta ja ikuisesta traditiosta.

Tyyli, merkitys ja sanoma

Hyasinttien ajan ensimmäinen säkeistö toimii hyvin kappaleen kokonaistunnelmaan johdattelevana porttina:

On taas aika hyasinttien
usko pois sua, äiti, aattelen
sinä siellä, minä täällä jossakin
sanoinko koskaan että sua rakastin

Hyasinttien aika käsitteenä kuvastaa tässä kaikkia laulun keskeisiä teemoja. Traaginen rakkaus, jota ei tule ymmärtää tietenkään eroottisena vaan rakastavana hellyytenä Äitiä eli imperiumia kohtaan. Toisaalta kyseessä on Hyakinthos-myytti sankarin lankeemuksena ja kuoleman symbolina, onhan puhuja selkeästi heti ensitahdeista lähtien lannistunut ja voimaton. Kuitenkin kaiken pohjalla on Hyakhintos jälleensyntymän symbolina, jossa Rooman imperiumi käsitetään spengleriläiseen tapaan syklisenä ja aina uudelleennousevana prosessina. Tästä johtuen henkilökohtainen subjektin kuolema on näennäisesti merkityksetön ikuisen tradition jatkuvuudessa ja tämä luo laulun puhujan sanoihin toivon pilkkeen. Vaikka sankari ja imperiumi ovat joutuneet erilleen ja lankeemukseen ovat ne molemmat yhä elossa: ”sinä siellä, minä täällä jossakin.” Laulun eleginen tunneskaala tuleekin lukea juuri tätä jälleensyntymän tematiikka vasten. Nyt on ”hyasinttien aika” eli jälleensyntymä on lähellä.

Ymmärtääksemme tämän tunnevirityksen uniikin luonteen voimme ottaa käsittelyyn verrokkitekstimme, joka edustaa huomattavasti tyypillisempää monumentaalishistoriallista laululyriikkaa. Roses 4 Romen ensimmäinen säkeistö kuuluu näin:

The world will never grieve you
It is already deceased
And no one will ever see you
Cause the blind they cannot see
Hear the calling of the Lions
Hear the prayers of their prey
No tomorrow remains to save you
So let's relish, in yesterday 

Vaikka sanoissa kaikuu suru ei kyseessä ole niinkään eleginen vuodatus kuin vihainen ja apokalyptinen manaus. Viha on sen tekstissä sen verran läpitunkeva emotionaalinen voima, ettei Alatalon tekstin herkkyydestä kumpuavaa monitulkintaista kerrostumista pääsee syntymään. Vaikka kappaleen nimi Roses 4 Rome onkin eleginen esittää varsinainen teksti tuomitsevan maailmanlopun kuvan jo kuolleen imperiumin haudalla. ”The world will never grieve you /It is already deceased /And no one will ever see you /Cause the blind they cannot see.” Ikuinen traditio on hengetön eläen vain muistoissa ja syy tähän on juuri ihmisten epäonnistuminen muistamisessa eli tradition hengissäpidossa. Historia on tuhoutunut ja sokeutunut ja jäljellä ei ole enää muuta tulevaisuutta kuin ottaa osaa lopunaikoijen damnatio ad bestiasiin. Teksti onkin varsinaisesti omistettu niille harvoille ketkä yhä näkevät, eliitille jolle imperiumi ja traditio ovat yhä olemassa, mutta joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin vajota nauttimaan muistojen menneisyydestä (relish in yesterday).


Tämä omistuspositio jota kertosäe tukee:

Share my women; Share my wine
Share my soul; Burn the sun

This is all, just for Rome....

on tietyllä tapaa malliesimerkki martial industrial-genreä riivaavasta vale-elitismistä. Tila eliitin musiikin joukkoon koetetaan itseoikeuttaa tekemällä suoraan eliitille dedikoitua musiikkia eikä piilotettuja mysteerioita kuten Mikko Alatalo Hyasinttien ajassa. Tämä on sinäänsä varsin onnistunut valinta, koska ikuisen tradition tuhoutuminen on varsin keskeinen eliitin musiikkia harrastavien henkilöiden ongelma, mutta leikkaa samalla brutaalisti ohi analyyttisen intellektuellin prosessin. Kuitenkin kertosäkeen katkera kutsu totaaliseen eliitin solidaarisuuteen Rooman haudalla on kaikessa pateettisuudessaan varsin vaikuttava. 

Roses 4 Rome tekstin avaamisen tarkoitukseni oli kuitenkin johdatella meidät Hyasinttien ajan uniikin tunnelatauksen äärelle. Kuten huomattiin oli Roses 4 Rome, joka edustaa tyypillistä monumentaalishistoriallista laululyriikkaa, näennäisen kryptisistä sanavalinnoistaan huolimatta varsin suoraviivainen ja emotionaaliselta perspektiiviltään simppeli. Senkaltaisten tekstien rakkaus ikuista traditiota kohtaan on yleensä niin Julius Evolan filosofian ja yleisesti ”against the modern world”-ajattelun läpilyömää, että tila kaikelle nyanssirikkaalle herkkyydelle on katkeruuden pirstomaa. Alatalo ei kanna harteillaan tämän ajatustradition taakkaa pystyen näin antautumaan dialogiseen tunnustukseen imperiumin edessä, jossa omat nuoruuden/sankaruuden virheet projisoidaan takautumina monumentaaliseen todellisuuteen.

Ikuisen tradition massiivisuus tuntuukin Hyasinttien ajan puhujasta singulariteetilta jota vastaan on pakko kapinoida: ”Mua huolenpitosi silloin ärsytti / nyt vasta tiedän, se hyvää tarkoitti.” Koko tämä emansipatorinen taistelu näyttäytyy kuitenkin nykyhetkessä heikkona ja heppoisena kapinana, nuoruuden kasvukipuina: ”kuin varsa emoansa sua uhmasin.”Henkilökohtaisella tasolla puhujan suhdetta Äitiin leimaa jatkuva ymmärryksen kasvu ja haikea lämpö. Imperiumi onkin sankarin koti, tosiasia jonka puhuja ymmärsi sen liian myöhään. Kuitenkin kuten analyysin aluksi huomioitiin tulee mielessä pitää Hyakinthos-myytin jälleensyntymää edustava symboliikka. Nyt on hyasinttien aika ja sankarin on ehkä mahdollista viimein palata uudelleensyntyvään Äiti Roomaan. Tällaista herkkyyden ja heikkouden temaattista tyyliä ei ole tyypillisesti nähtävissä vain arkaaista soturi-imperialismia ja spartalaista kuria edustavissa monumentaalishistoriallisissa teksteissä. Paikoittain Hyasinttien ajan tekstin voitaisiinkin nähdä kasvavan herkkyydestä jopa pyhyyteen asettuen näin eliitin musiikin traditiossa suhteeseen myös esimerkiksi David Tibetin ja Current 93:n kanssa. Tästä Current93-henkisestä materiaalista ehdottomasti paras esitys on kappale Maailmanlopun meininki, joka on ehkä paras suomalainen vastine David Tibetin musiikille.

Olen analyysissä painottanut Alatalon tekstin monitulkintaisuutta. Yksi perspektiivi mitä ei ole vielä tyhjentävästi käsitelty liittyykin tähän. Tulee huomioida, että hyasintti-käsitteen symboliikan monipuolisuudesta johtuen tekstin puhujapositio ei ole varsinaisesti selkeä. Se ei ole ankkuroitu ainoastaan yhteen inhimilliseen puhuvaan subjektiin, joka kommentoi suhdettaan ikuiseen traditioon Hyakinthos-symboliikan välitykselle. Puhuvan sankarin lisäksi se voidaan ajatella esimerkiksi personifikoituna kansana tai ideologiana. Tällainen tulkinta on juurikin se väline mitä kautta Mikko Alatalo avaa tekstinsä tukemaan valtaeliitin hierarkioita.

Koko kappale voidaan helposti lukea esimerkiksi kolonialistisessa kontekstissa, jossa imperiumista erottautunut siirtomaa tai kansakunta kasvaa ja haluaa palata takaisin loistavan imperiumin äidilliseen huomaan. Sanojen voidaan nähdä kuvaavan kansan henkistä kasvua sille tasolle jossa se ymmärtää oman monumentaalishistoriallisen paikkansa osana suurempaa kokonaisuutta. Nyt ollaan tahraantuneita ja alennustilassa: ”mun puhtaat vaatteet oli sun kunnia-asia / en enää ostaakaan vois yhtä puhtaita”, mutta hyasinttien aika on jälleen tulossa ja Imperiumi tulee taas nousemaan. Rooma-allegoriaa mukanakuljettaaksemme on huomattava, että yksi hyvä esimerkki tällaisesta tulkinnasta voisi olla Gallian kansakunnat antautumassa Julius Caesarille Commentarii De Bello Gallicossa, Alatalo on kuin Vercingetorixin henki. Tämä kolonialistinen tulkinta osaltaan avartaa Hyasinttien ajan monumentaalishistoriallista perspektiiviä kytkien sen integraalisti tämän tradition konventioihin. Alatalo on vain osannut toteuttaa tämän tavallista luonnollisemmin ja hengittävämmin ilman tyypillistä apokalyptistä katkeruutta. 

Lopuksi:

Olemme nyt onnistuneet näyttämään Mikko Alatalon ”Hyasinttien aika” -kappaleen yhteydet monumentaalishistorialliseen musiikkitraditioon. Ymmärtämällä kappaleen nimessä esiintyvän hyasintin laajan merkityskentän, sen yhteyden Hyakinthos-myyttiin ja sen symbolisiin ulottuvuuksiin on päällepäin yksinkertaiselta näyttävä eleginen teksti avautunut tulkinnalle koko monumentaalisessa rikkaudessaan. Imperiumi, ikuinen traditio, hybris, jälleensyntymä ja tulkinnallinen salaisuus kietoutuvat yhteen lunastaen Mikko Alatalolle paikan eliitin musiikin Parthenonissa. Kaikenlisäksi hän suorittaa työn elegisellä tyylillä, joka nyanssiensa rikkaudessa ylittää tyylisuuntauksen tyypillisemmän pateettisen ilmauksen kuten verrokkitekstin analyysillä osoitettiin. Vaikkei Alatalo mikään Douglas P. olekaan suhisee hänenkin sanoissaan elegisen kryptinen hiljaisuus.

Maalaispoika ja Apollo

Silti monia kysymyksiä jää ilmaan vaille vastausta. Tärkeimpiä näistä ovat tekstin tarkoituksellisuus ja motivaatio. Onko Alatalo halunnut vain piilottaa monipuoliseen tuotantoonsa myös eliitin kasvot kuulijoiden iloksi vai onko kyseessä tietoinen prosessi eliitin valtahierarkiaan integroitumiseksi. Tunnetustihan epiteetit kuten ”maalaispoika” tai ”koko kansan Mikko” ovat myrkkyä norsunluutornien portinvartijoille, jotka eivät voi sietää junttimaisuutta. Voitaisiinkin siis ehkä ajatella, että tällaisilla kappaleilla Alatalo on tietoisesti rakentanut itsestään jäljen myös hierarkian yläpään kollektiiviseen tajuntaan vakuuttaen heille näin olevansa oikeasti eliitin asialla. Välillä tämä tendenssi purkautui toki tyylittömiin ylilyönteihin kuten Herraksi synnytään kappaleessa, mutta yleisesti hänen monumentalistiset ambitionsa ovat pysyneet poissa julkisuuden valokeilasta. Tällainen ajatusketju on tietysti lopulta puhdasta spekulaatiota, mutta on huomattava, että vuodesta 2003 lähtien Alatalo on istunut eduskunnassa edustamassa Keskustan pahuuden imperiumia. On hankala ajatella ettei Hyasinttien ajan kaltaisten kappaleiden ja kansanedustajuuden välillä olisi mitään yhteyttä. 

Seuraavalla kerralla Eliitin Musiikissa esittelyssä Sir Mr Taf – Pieksämäen tärkein teosofi ja mystikko



------------------------Antiikin lähteet:

Braund, David & Wilkins, John: Athenaeus and his world: reading Greek culture in the Roman Empire. University of Exeter Press, 2000.Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, Otava, 2011.
Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita 1-2, WSOY, 1993. 

1

2

3